Helsinki-Satakunta-Helsinki 2013 raportti

Viides Helsinki-Satakunta-Helsinki 600km brevetti ajettiin 8.-9.6.2013. Kohteena oli tällä kertaa Yyteri. Reitillä on, ainakin tässä vaiheessa, neljän vuoden kierto eli ensi vuonna suunnataan Unescon maailmanperintökohteeseen Vanhan Rauman kujille.

Lähtö oli tänä vuonna Helsingin Kansalaistorilta uuden Baana-pyörätien alusta.

Korttien ja tielistojen jako

(Kuva: Marcus Söderlund, marcussoderlund.dunked.com)

Brevetin 12 osallistujaa kokoontuivat kello 8 mennessä paikalle ja pääsivät matkaan kello 8:15 pakollisen lähtöpotretin ottamisen jälkeen. Matkaan lähti kahdeksan suomalaista ja neljä venäläistä randonneur-pyöräilijää.

Lähtöpotretti

(Kuva: Marcus Söderlund, marcussoderlund.dunked.com)

Koska Helsingistä on ulkopaikkakuntalaisten lähes mahdoton löytää pyörällä ulos niin alkumatka ajettiin pääsääntöisesti yhdessä ryhmässä aina Bemböleen asti.

Lähdössä

(Kuva: Marcus Söderlund, marcussoderlund.dunked.com)

Eroja ajajien välille kertyi jo ennen ensimmäistä kontrollia, joka oli Forssan autokeitaalla. Ensimmäisinä ajaneilla Korhosilla oli käytössään oma huolto kaikilla kontrolleilla joten heidän osaltaan tauot olivat lyhyitä ja tehokkaita. Myös matkavauhti oli alusta loppuun muita nopeampi. Puolimatkassa Yyterissä eroa seuraaviin oli jo yli neljä tuntia.

P6080409

Harjavallan Satalinnassa olleella kontrollilla oli mahdollisuus yöpyä ja sinne osallistujat saivat myös lähettää ”bag dropin” eli haluamiaan tavaroita kuten eväitä ja vaihtovaatetta. 12 osallistujasta puolet nukkui lyhyet yöunet ja puolet jatkoi ”samoilla silmillä” maaliin asti.

P6090418

Kuuden hengen ryhmä saapui yhdessä Satalinnaan vähän ennen kello kahta ja kaksi heistä jatkoi matkaa ilman nukkumista.
P6090417

Vastaavasti venäläiset saapuivat Satalinnaan eri aikoina, mutta jatkoivat samaan aikaan ajaen loput matkasta yhdessä. Puolet porukasta söi vielä aamupalaa Satalinnassa, kun Korhoset olivat jo maalissa Bembölen kahvituvalla.

Sääolosuhteet matkalla olivat pääosin hyvät eikä reitillä vaellellut karhukaan ollut kiinnostunut pyöräilijöistä. Myöskään Porin yöelämä ei hidastanut menoa vaikka reitti kulki Porin keskustan kävelykadun läpi.
P5300369

Maaliin väkeä saapui vähitellen iltapäivän aikana. Aikaa 600 kilometrille on 40 tuntia ja viimeiset olivat paikalla noin 37 tuntia lähdön jälkeen.
P6090430

Tulokset.

Lisää kuvia tapahtumasta osoitteessa http://www.flickr.com/photos/mkpaa/sets/72157633832099094/

Lisää kuvaosoitteita tulossa sitä mukaan, kun osallistujat niitä laittavat jakoon.

Video- ja kuvakokoelma Victorilta

Kuvasarja Markolta

Kuvasarja Andreylta

Vastaa