Ruska-pyöräily Hangosta Petsamoon 2017 – Mediatiedote

(15.9.2017, vapaa julkaistavaksi)

Perjantaina 15.9. auringonlaskun aikaan alkaa Hangosta Suomen ensimmäinen ”bikepacking” pyöräily. 18 pyöräiijää ajaa omatoimisesti itse suunnitelemaansa reittiä Suomen halki kolmen rastin, Kolin, Syötteen ja Saariselän, kautta Norjaan Grense Jakobselviin Barentsinmeren rannalle. Kello käy koko ajan ja maalissa pitää olla viimeistään keskiyöllä lauantaina 23.9. Reittivalinnoista riippuen päivämatkaa kertyy vähintään 225 kilometriä.

Omatoimisesti ajaminen tarkoittaa, että kaikki ulkopuolinen apu on kielletty, mutta kaupallisesti kaikille saatavilla olevat palvelut on sallittu. Lyhyesti tämä tarkoittaa, että kaupassa ja hotellissa käynti on sallittu, mutta reitille tuodut eväät tai kaverin mökillä yöpyminen kielletty. Myös suunnistus ja pyörän huolto tapahtuman aikana tehdään itse eikä apua saa pyytää esimerkiksi soittamalla kotiin tai kysymällä sitä somessa.

18 osallistujasta neljä ajaa pareina. Parit saavat auttaa toisiaan, mutta muuten heitä koskevat samat säännöt. 16 suomalaisen lisäksi mukana on osallistujat Ruotsista ja Puolasta.

Ruskaa voi seurata www.randonneurs.fi sivulla olevalla pyöräilijöiden kännyköiden sijantiin perustuvalla live-seurannalla, ajajien some-päivityksistä ja tunnisteella #ruska2017.

Lisätietoja

Mikko Mäkipää 0505822386 (saatan olla pyöräilemässä, kun soitat)